Mollie Phillips

Mitalit
Mollie Phillips vuonna 1936.
Mollie Phillips vuonna 1936.
Maa:  Yhdistynyt kuningaskunta
Naisten taitoluistelu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Lontoo 1932 pariluistelu

Mollie Doreen Phillips (27. heinäkuuta 1907 Lontoo – 15. joulukuuta 1994) oli brittiläinen taitoluistelija ja taitoluistelutuomari.

Phillips oli Yhdistyneen kuningaskunnan lipunkantaja Lake Placidin talviolympialaisten 1932 avajaisissa, mikä teki hänestä maan ensimmäisen naispuolisen lipunkantajan olympiakisojen avajaisissa.[1][2] Naisten yksinluisteluun Lake Placidissa osallistunut Phillips sijoittui yhdeksänneksi, ja Garmisch-Partenkirchenissä hänen sijoituksensa oli 11.

Urheilu-urallaan Phillips saavutti yhden kansainvälisen arvokisamitalin, pronssin Rodney Murdochin kanssa vuoden 1933 EM-kilpailujen pariluistelusta. Kisat pidettiin Phillipsin kotikaupungissa Lontoossa. Yksinluistelussa Phillips sijoittui MM-tasolla yhdeksänneksi vuosina 1932 ja 1934 sekä seitsemänneksi vuonna 1936. Euroopan-mestaruuskilpailujen yksinluistelussa Phillips sijoittui seitsemänneksi vuonna 1933, yhdeksänneksi vuonna 1934 ja kahdeksanneksi vuonna 1935.[3]

Phillips oli ensimmäinen naispuolinen ISU:n alaisuudessa järjestetyn kilpailun taitoluistelutuomari ja ensimmäinen MM-kilpailuissa (1953) tuomaritehtävissä toiminut nainen.[4][1]

Lähteet

  • Mollie Phillips – Sports Reference LLC. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Viitteet

  1. a b http://www.iceskating.org.uk/about/history (Arkistoitu – Internet Archive) (kohdat 1932 ja 1953)
  2. http://www.olympic.org/en/content/olympic-games/all-past-olympic-games/winter/lake-placid-1932/lake-placid-1932-collection/
  3. http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ph/mollie-phillips-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.jimmy-young.co.uk/ice-women.html (Arkistoitu – Internet Archive)