Anna Gabriel

Anna Gabriel

Anna Gabriel i Sabaté (s. 1975 Sallent) on katalonialainen poliitikko ja oikeushistorioitsija.[1] Hän edusti vuosina 2015–2017 Katalonian alueparlamentissa vasemmistolaista Candidatura d’Unitat Popular -puoluetta, joka tuki Katalonian hallituksen järjestämää kansanäänestystä Katalonian itsenäisyydestä hallituksen ulkopuolelta. Helmikuussa 2018 Gabriel lähti Sveitsiin maanpakoon[2][3] Espanjan nostettua Katalonian hallituksen lisäksi Gabrieliakin vastaan syytteen itsenäisyysäänestyksen järjestämisen takia "kapinasta" (kat. rebel·lió)[4], josta voi Espanjan lain mukaan saada 30 vuoden vankeustuomion[5]. Myöhemmin Gabrieliin kohdistuvan syytteen nimikettä lievennettiin niin, että nyt häntä syytetään "kansalaistottelemattomuudesta" (kat. desobediència).[6][7]

Gabriel on etsintäkuulutettu Espanjassa ja hänet on määrätty pidätettäväksi heti, jos hän saapuu Espanjaan.[4] Espanja ei kuitenkaan ole antanut hänestä kansainvälistä pidätysmääräystä toisin kuin toisesta Sveitsissä maanpaossa olevasta katalonialaisesta poliitikosta Marta Rovirasta.[6] Sveitsi on ilmoittanut, että siinäkin tapauksessa, että Espanja pyytäisi Gabrielin luovutusta Espanjaan, se ei todennäköisesti panisi määräystä toimeen, sillä se pitää niin Gabrieliin kuin Roviraankin kohdistuvia syytteitä poliittisina.[6]

Lähteet

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. https://blocs.mesvilaweb.cat/copdecup/?p=232037
  2. https://www.err.ee/684594/sveitsis-viibiv-kataloonia-iseseisvuslane-ei-kavatse-kohtu-ette-ilmuda
  3. https://maailm.postimees.ee/4415533/juhtiv-kataloonia-separatist-pogenes-kohtumoistmise-eest-sveitsi
  4. a b http://www.ccma.cat/324/el-jutge-del-suprem-dicta-ordre-de-detencio-nacional-per-a-anna-gabriel-el-primer-pas-quan-algu-no-compareix/noticia/2839482
  5. https://yle.fi/uutiset/3-9905674
  6. a b c https://www.ara.cat/politica/Suissa-extradeix-delictes-analitzara-Rovira_0_1984001801.html
  7. https://www.ara.cat/politica/Guia-rapida-situacio-cadascun-processats_0_1983401779.html
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Saksa
  • Yhdysvallat